Käyttäytyminen sulkapallokentällä on osa peliä ja on kohteliasta, että pelaajat ottavat naapurikentällä pelaavat huomioon. Toisten kenttien poikki ei saa oikaista, vaikka peli olisikin poikki juuri sillä hetkellä.

Verkkoon nojailu aiheuttaa sen venymisen, joten vältä sitä.

Jos pallosi lentää toiselle kentälle, älä ryntää suinpäin sitä hakemaan, vaan odota, kunnes siellä pelissä oleva pallo pelataan loppuun ja peli katkeaa hetkeksi. Jos pallosi putoaa toiselle kentälle niin, että siihen voi liukastua, on velvollisuutesi katkaista peli huutamalla "LET", jonka jälkeen ilmoitat pallosi lentäneen kentälle.


Kun vastustajallasi on syöttövuoro, ole kohtelias ja palauta pallo hänelle viivytyksettä. Uusikaa epäselvät rajapallot. Turha huutelu ja kiroilu eivät kuulu sulkapalloiluun ja vaikka kesällä saattaa tulla kuuma pelattaessa, on pelaajien pidettävä pelipaita yllään.

badminton4

1875badminton

Sulkapallon historia alkaa 1800-luvun puolivälistä, jolloin Intiassa asuvat englantilaiset upseerit alkoivat pelata sulkapalloa ja toivat sen Eurooppaan ja Amerikkaan. Vuonna 1873 peli esiteltiin Englannissa Beaufortin herttuan "Badmintonhouse" nimisellä tilalla. Tästä peli onkin saanut kansainvälisen nimityksensä "badminton".


Ensimmäiset säännöt tehtiin 1877, jolloin kenttä oli tiimalasin muotoinen ja pelaajia oli 3-5 samalla puolella kenttää. Nykyään voimassa olevat säännöt on kirjoitettu 1890, mutta vasta 1901 kentästä tehtiin suorakaiteen muotoinen, jolloin se myös sai vieläkin voimassa olevat mittansa.

Peli oli aluksi ylhäisten huvittelumuoto ja vasta 1900-luvun alkupuolella sulkapallosta tuli suosittu urheilulaji koko kansan keskuudessa. Suomeen laji saapui niinkin myöhään kuin 1944. Ensimmäiset SM-kilpailut käytiin 1955. Olympialaisiin sulkapallo hyväksyttiin 1992.

Evoluutio

Vaikka tänä päivänä huipputason sulkapallo on yksi kaikkein rasittavimmista liikuntamuodoista, normaalikuntoinenkin pystyy pelamaan varsin vauhdikasta sulkapalloa. Peliä pelataan myös kouluissa liikuntatunneilla ja varsinkin puulaakitason sulkapalloilu on lisääntynyt hyvin voimakkaasti lisääntyneen kenttätarjonnan ansiosta. Yhdestä kahteen pelikertaan viikossa riittää pitämään peruskuntoa yllä, mutta kolmesta neljään kertaan viikossa lisää kuntoa jo selvästi. Myös muiden urheilulajien harrastajat hyödyntävät sulkapallon tarjoamaa monipuolista lihasharjoitusta.

Sulkapalloa ulkona pelatessa eivät peliolosuhteet yleensä ole kovin hyvät. Tämän vuoksi pelkästään ulkona pelanneet eivät todennäköisesti tiedä, kuinka erilaista peli on sekä pelattavuudeltaan että rasittavuudeltaan, kun sitä siirrytään pelaamaan sisätiloihin. Sulkapalloa pelataan usein koulujen liikuntasaleissa, joissa on yleensä 3-5 kenttää. Näillä kentillä saavutetaan jo kohtuulliset peliolosuhteet. Koululiikuntapaikoissa on pöly monesti ongelmana, koska saleja käytetään myös jumppapaikkoina. Jumpatessa vaatteista irtoava pöly päätyy lattialle, josta se täytyy poistaa moppaamalla ennen pelaamista, koska pölystä liukas lattia aiheuttaa helposti tossujen lipsumista ja pahimmassa tapauksessa revähdyksiä. Jos salin seinät ovat hyvin vaaleat, on syytä pallon näkyvyyden vuoksi käyttää keltaista nylonpalloa. Parhaat peliolosuhteet ovat tietenkin saleissa, jotka ovat tehty ainoastaan sulkapalloa varten.

Peliharrastuksen aloittavien on syytä ottaa yhteyttä paikkakunnilla toimiviin sulkapalloseuroihin. Niistä saa tietoa kuntien liikuntasihteereiltä. Seurojen valmentajat auttavat mielellään alkuun sulkapallosta kiinnostuneita ja onhan mukavampi pelatakin useamman kuin yhden pelikaverin kanssa. Perusopit liikkumisesta ja lyöntitekniikasta kannattaa opetella seurojen järjestämillä alkeiskursseilla, koska väärän tekniikan avulla pelistä ei saa kaikkea irti. Seurojen jäsenet saavat halutessaan Suomen sulkapalloliiton kustantaman sulkapallolehden, jossa on paljon lajiin liittyvää asiaa. Lisäksi seuraan liittyneenä voit osallistua liiton virallistamiin kilpailuihin, jos hankit kilpailulisenssin. Samalla saat myös vakuutuksesi kuntoon. 

Jos asuinkunnassasi ei ole toimivaa seuraa, voit mennä lähimpään sulkapallohalliin ja aloittaa pelaamisen siellä. Hallien henkilökunta pystyy yleensä neuvomaan aloittelevia pelaajia. 
 

Go to top